Kiharan vartiointivietti ja kerrostalo

Kiharakerho ry:n keskustelupalsta

Valvoja: SannaS

Kiharan vartiointivietti ja kerrostalo

ViestiKirjoittaja Neta » 21.11.2013 13:23

Hei kaikki kiharan omistajat!

Olisin kiinnostunut kuulemaan, mitä kiharan vartiointivietti käytännössä teidän koirienne kohdalla tarkoittaa? Löytyykö kiharoita, jotka elävät kerrostalossa? Onko ilmennyt ongelmia esim. rapun äänille haukkumisen suhteen?

Itse olen rodusta erittäin kiinnostunut monipuolisten harrastusmahdollisuuksien takia. Lisäksi kiharan luonne vaikuttaa muutoinkin tutustumisen arvoiselta ja tyyliini sopivalta; etsin vankkahermoista koiraa, joka ei turhista hötkyile. Oikeastaan ainoa mieltäni vaivaava asia on tämä vartioiminen/vahtiminen.

Aikaisempaa kokemusta löytyy hälyvahdista kerrostalossa, tämän koiran kanssa eläminen oli sen verran haastavaa, että seuraava karvakorva saisi olla hiljaisempaa sorttia. Tiedostan toki, että kouluttamalla vahtimista voi vähentää, eikä muutamat haukahdukset ovikellon soidessa aja itseäni hermoromahduksen partaalle. Sen sijaan jaktuva ärsykkeiden kyttääminen ja kaikista mahdollisista rasahduksista varoittaminen eivät kuuluisi tulevan karvaisen ystäväni unelmapiirteisiin. Mitä mieltä olette, voiko kihara elää kerrostalossa vahti-/vartioimistaipumuksensa kanssa?
Neta
 

Re: Kiharan vartiointivietti ja kerrostalo

ViestiKirjoittaja Freya » 26.11.2013 11:34

Meillä kiharanarttu (2v5kk) on asunut 7,5vk:sta asti kerrostalossa kaupungin keskustassa. Meidän talossa on aika vilkas liikenne eikä koira juurikaan noteeraa liikettä. Ovikelloon saattaa haukahtaa silloin tällöin, mutta sitäkin vähenemässä määrin kun haukkumista ei ole vahvistettu. Muutoin kyllä tilanteen niin vaatiessa vahtimista harjoittaa. Käsitykseni mukaan läheskään kaikille kiharoilla ei vahtimisviettiä edes ole?

Meillä kyllä toisinaan hötkyillään, nähdään mörköjä ym joihin sitten reagoidaan haukkumurinalla. Serkun edesmennyt kihara oli taipuvainen samanlaiseen. Iän myötä tämäkin asia on helpottunut.

Mutta tutustumisen arvoisina nämä kyllä ovat <3
Freya
 
Viestit: 10
Liittynyt: 21.02.2011 22:04
Paikkakunta: Järvenpää


Paluu kiharakarvainen noutaja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron